Projekti etenee hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäinen tavoite on jo rikottu, eli paikalliseen pääsen jo kahden kilometrin matkan juosten. Tällä hetkellä 4 km menee ihan kivasti alle 140 sykkeillä.
Juoksukoulussa oleminen on osoittautunut niin omaksi jutukseni. Viikon oksennustaudin ja järjettömien penikkakipujen jälkeen olisi jäänyt juoksut tasan siihen, jos ei olisi valmentajaa ja muita juoksukoululaisia tsemppaamassa. Samoin syö aina naista, jos treenitaulukkoon ,ettei jaksanut tehdä mitään.
Kahtena peräkkäisenä iltana olen lähtenyt lenkille kello 22.30, kun olen ekana saanut muksut nukkumaan. Jotenkin koko ajan on jotain kivaa touhuttavaa ja urheilu venyy illan viimeisiin tunteihin. Toisaalta ihana valloittaa hiljaisia katuja ja nauttia juoksun kulkemisesta. Tällä viikolla on muutaman kerran jo tullut juostua niin omissa ajatuksissaan, että olen löytänyt itseni jostain ihan eri reitiltä, kuin oli alunperin tarkoitus. Eli aivot narikkaan ja juoksemaan. Juoksu on toiminut myös hyvänä agressionhallintaterapiana rankkojen kotiäitipäivien jälkeen.
